ABSOLUUTTINEN TUOTTO
Pitkällä aikavälillä tavoiteltu positiivinen tuotto markkinatilanteesta ja vertailuindekseistä riippumatta. Absoluuttisen tuoton vastakohta on perinteisessä salkunhoidossa usein tavoiteltu suhteellinen tuotto, jota verrataan tiettyyn vertailuindeksiin.
BENCHMARK‐INDEKSI
Indeksi, johon sijoitusrahaston tuottoa verrataan rahaston sääntöjen mukaan. Myös vertailuindeksi.
ERIKOISSIJOITUSRAHASTO
Rahasto, joka voi poiketa sijoitusrahastolain asettamista sijoitusrajoituksista esimerkiksi keskittämällä sijoituksia tai sijoittamalla myös hyödykkeisiin ja valuuttoihin osakkeiden ja korkoinstrumenttien lisäksi.
HALLINNOINTIPALKKIO
Vuosittain maksettava korvaus rahastoa hoitavalle yhtiölle.
HAJAUTUS
Systemaattisen salkkuriskin vähentäminen sijoittamalla useisiin eri kohteisiin ja omaisuusluokkiin. Näin vältetään liiallinen altistuminen minkään yksittäisen sijoituskohteen arvonkehitykselle.
HIGH WATERMARK
Rahasto-osuuden nettovarallisuusarvon (NAV) korkein saavutettu taso. Tuottosidonnaista palkkiota maksetaan ainoastaan kun NAV ylittää High Watermark -tason.
HYÖDYKE
Teollisuuden tai ihmisten tarpeita tyydyttävä raaka-aine tai tuote. Hyödykkeitä ovat esimerkiksi öljytuotteet, jalometallit, perusmetallit ja maataloustuotteet. Hyödykkeillä ja niiden johdannaisilla käydään kauppaa raaka-ainepörsseissä.
INDEKSI
Kuvaa jonkin omaisuusluokan markkina-arvon kehitystä. Esimerkiksi pörssiosakkeiden tuottoa voidaan mitata indeksillä, joka on kaikkien tietyt kriteerit täyttävien osakkeiden hinnoista päivittäin laskettu keskiarvo.
JOHDANNAINEN
Arvopaperi, jonka hinta perustuu jonkin toisen sijoituksen hintaan. Johdannaisia ovat esimerkiksi futuurit, vaihtosopimukset ja optiot. Johdannaisilla käydään kauppaa johdannaispörsseissä.
JOUKKOLAINA
Valtion, yrityksen tai muun yhteisön liikkeelle laskema laina. Velkakirjan haltija saa lainanottajalta juoksuaikana säännöllisen koron, ja laina maksetaan takaisin laina-ajan päättyessä. Myös joukkovelkakirjalaina.
JOUKKOVELKAKIRJALAINA
Valtion, yrityksen tai muun yhteisön liikkeelle laskema laina. Velkakirjan haltija saa lainanottajalta juoksuaikana säännöllisen koron, ja laina maksetaan takaisin laina-ajan päättyessä. Myös joukkolaina.
JÄLKIMARKKINAT
Arvopaperien markkinat liikkeeseenlaskun jälkeen. Esimerkiksi pörssikauppa.
KESKIHAJONTA
Sijoitustuoton keskihajonta mittaa historiallisten kokonaistuottojen poikkeamaa keskimääräisestä tuotosta. Keskihajonnan avulla voidaan verrata eri rahastojen tai arvopapereiden riskiä.
KORRELAATIO
Kuvaa kahden muuttujan välistä tilastollista riippuvuutta. Mitä enemmän korrelaatiokerroin poikkeaa nollasta, sitä voimakkaampaa muuttujien välinen riippuvuus on. Korrelaatiokerroin voi vaihdella välillä -1 ... +1. Riippumattomien muuttujien välillä ei ole korrelaatiota, ja silloin korrelaatiokertoimen arvo on olla.
LIIKKEESEENLASKU
Arvopaperin, esim. osakkeen ja joukkolainen, myynti yleisölle ja sijoittajille.
LIKVIDITEETTI
Maksuvalmius tai maksukyky. Likviditeetti kuvaa sitä, miten helposti jokin sijoitus on muutettavissa rahaksi. Likviditeetillä voidaan myös mitata sitä, kuinka helposti osakkeita tai muita arvopapereita voidaan ostaa ja myydä ilman, että niiden markkina-arvo merkittävästi muuttuu.
LUNASTUSPALKKIO
Rahastoyhtiön perimä palkkio rahasto‐osuuden lunastuksesta.
MARGIN-TO-EQUITY –LUKU
Johdannaissopimusten vakuusvaade verrattuna sijoitusrahaston arvoon.
MERKINTÄPALKKIO
Rahastoyhtiön perimä palkkio rahasto-osuuden merkinnästä.
MSCI WORLD INDEX
Kuvaa laajasti pörssiosakkeiden arvonkehitystä kehittyneillä markkinoilla. MSCI World Index lasketaan 24 maan osakemarkkinoiden perusteella.
MTD
Month‐To‐Date (MTD) on kalenterikuukauden tuotto kuukauden alusta kalenterikuukauden viimeiseen arvopäivään.
NET ASSET VALUE tai NAV
Net Asset Value (NAV), eli nettovarallisuusarvo, on yhden rahasto-osuuden markkina-arvo. Se lasketaan jakamalla rahaston nettovarat osuuksien lukumäärällä.
OMX HELSINKI CAP–INDEKSI
Helsingin pörssin osakehinnoista laskettu indeksi, missä yhden osakkeen paino on rajoitettu enintään 10%:iin. Yleisesti käytetty vertailuindeksi Suomessa.
OSAKE
Yksi omistusosuus yhtiön osakepääomasta. Osake antaa pääsääntöisesti sen omistajalle oikeuden omistusosuutta vastaavaan osuuteen yhtiön voitonjaosta, etuoikeuden uusmerkintöihin, sekä osallistumisoikeuden yhtiökokouksiin. Pörssiyhtiöiden osakkeilla käydään kauppaa osakepörsseissä.
RAHASTOYHTIÖ
Sijoitusrahastoja hallinnoiva yhtiö.
SIJOITUSSALKKU
Yhdistelmä osakkeita, rahasto-osuuksia ja muita arvopapereita tai sijoitusinstrumentteja.
SÄILYTYSYHTEISÖ
Sijoitusrahaston omaisuutta säilyttävä pankki, arvopaperinvälittäjä tai säilytysyhteisötoimintaan toimiluvan saanut osakeyhtiö. Säilytys perustuu sopimukseen rahastoyhtiön kanssa.
TUOTTOSIDONNAINEN PALKKIO
Rahastoyhtiön perimä palkkio siitä rahasto-osuuden tuotosta, joka ylittää rahasto-osuuden nettovarallisuusarvon korkeimman aikaisemmin saavutetun tason, eli High Watermark –tason. Tuottosidonnainen palkkio maksetaan sijoitusrahaston salkunhoitajalle.
UCITS
Undertakings for Collective Investment in Transferable Securities (UCITS) tarkoittaa sijoitusrahastoa, joka täyttää Euroopan yhteisöjen sijoitusrahastodirektiivin vaatimukset. Direktiivi määrittelee esim. säännöt, miten sijoitustoiminnasta aiheutuvat riskit on hajautettava. UCITS-direktiivin ehdot täyttävää ja yhdessä EU-maassa kotipaikkaa pitävää rahastoa on mahdollista markkinoida muissa EU-maissa tietyn ilmoitusmenettelyn jälkeen.
VAKUUSVAADE
Futuurisopimuksen osapuolilta vaadittava talletus johdannaispörssissä. Yleensä n. 10% kyseessä olevan futuurisopimuksen markkina-arvosta.
VALTION VELKASITOUMUS
Valtion liikkeeseenlaskema jälkimarkkinakelpoinen velkakirja, jonka laina-aika on korkeintaan 12 kuukautta.
VALTIONOBLIGAATIO
Valtion liikkeelle laskema joukkolaina.
VALUUTTA
Valuutta on valtion tai alueen raha ja rahayksikkö. Se on laillisen vaihdon väline, jolla voidaan käydä kauppaa eri palveluista tai tuotteista. Eri valuuttojen välinen vaihtokurssi kuvaa valuutan arvoa suhteessa toiseen valuuttaan. Valuutoilla käydään kauppaa johdannaispörsseissä ja myös suoraan pankkien kesken.
VERTAILUINDEKSI
Indeksi, johon sijoitusrahaston tuottoa verrataan rahaston sääntöjen mukaan. Myös ns. Benchmark-indeksi.
VOLATILITEETTI
Kuvaa arvopaperien tai sijoitusrahaston tuottojen vaihtelua. Volatiliteettia käytetään yhtenä sijoitusriskin mittarina. Sitä mitataan yleensä päivätuottojen keskihajonnalla ja se ilmoitetaan vuositasolle muutettuna.
YRITYSLAINA
Yrityksen liikkeelle laskema joukkolaina.
YTD
Year‐To‐Date (YTD) on vuosituotto kalenterivuoden alusta menneillä olevan kalenterivuoden viimeiseen arvopäivään, esimerkiksi tammikuun 1. päivästä syyskuun 30. päivään.